maanantai 11. joulukuuta 2017

Muutto suoritettu

HuviLato on nyt valmis ja me muutimme uuteen kotiimme viime torstaina. 


Meillä oli talon käyttöönottotarkastus 5.12. Suomi100-juhlintaa vietimme siivoustalkoiden merkeissä ja torstaina 7.12. oli muutto. Ja-Ki -muuttofirman miehet tulivat klo 9.00 aamulla vanhaan kotiimme ja 11.30 olivat kaikki tavarat uudessa kodissa sisällä! Suhteellisen tehokasta oli se.

Loppuviikko menikin siivoten vanhaa ja purkaen tavaroita uudessa kodissa.

Loppukiri oli aikamoinen rutistus. Siitä selvittiin.

maanantai 20. marraskuuta 2017

Viikko 47 starttasi - valmista?

Tämä viikko on alkuperäisen sopimuksen mukaan se viikko, jolloin talon pitäisi olla valmis. Voi olla, että ihan siihen ei päästä, mutta se ei ole meille katastrofi, kunhan joulukuun alkuun ollaan valmiit.

Viikonloppuna meinasi kyllä epäilyttää onkohan talo lähellekään valmis tämän viikon jälkeen. Listakasat olohuoneen lattialla. Työhuone täynnä tavaraa, joka ei todellakaan ole oikeilla paikoillaan, ja osaa ei edes saa oikeille paikoilleen ennen kuin X,Y ja Z tapahtuu. Laatoitustyöt kylppärissä vielä kesken, onneksi sentään laatat oli jo leikattuina oikean kokoisiksi. Saunan ja kylppärin katon koolauspuut keskellä eteistä. Saunan paneelit tulevan ruokapöydän paikalla. Yläkerrassa kaikkialla on hienoa sahanpurua, joka käy henkeen! Ei siis totisesti näytä valmiille.

Aamulla kävin työmaalla ja kävimme läpi timpurin kanssa missä mennään ja mitä tällä viikolla olisi työnalla. Timpuri listasi, että "tämän viikon jälkeen pitäisi olla aika valmista. Nyt pistän aamusta viimeiset laatat kiinni ja aloitan sen jälkeen saumaamisen saunan lattiasta. Huomenna laitamme koolaukset kattoon ja sen jälkeen nakkaan paneelit paikoilleen kattoon ja saunaan. Sitten V tulee ja tekee ne ulkoraput ja noita pieniä ulkohommia, joita vielä puuttuu. Siivoan keskiviikkona tuon portaan alusen niitä sisärappujen pystyttäjiä varten puhtaaksi." 
Itse sain listata, että putkari aloittaa oman loppusuorittamisensa keskiviikkona. Portaat tulevat myös keskiviikkona ja niiden asennus torstaina. Sähkäri tulee aloittamaan omia loppuhommiaan perjantaina. Keskiviikkona tulee myös lisää kiintokalusteita. Ja kivitasonkin pitäisi tulla tämän viikon aikana keittiöön.

Melkein hengästytti tuota kuunnellessa ja miettiessä, mutta samalla myös hymyilytti. Nuo asiat, kun kaikki valmistuvat, alkavat isot hommat olla valmiit. Tällä viikolla työmaalla on kyllä hirmuinen kuhina! 

Sitten on vielä kaikkea "pientä" jäljellä, kuten loput listat, lasten huoneiden tapettiseinät ja loput väliovet paikoilleen, mutta siis pientä! Kyllä se ehkä valmistuu. 😊 Nyt vaan varaamaan aikaa ravasta, että päästään vielä ennen Itsenäisyyspäivää muuttamaan.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Talo täynnä tavaraa

Viime viikolla on meidän HuviLATO edistunyt ihan aimo harppauksin. Aikamoinen kuhina on työmaalla käynyt. 

Viikko sitten maanantai iltana tulivat ensimmäinen erä kiintokalusteista keittiö, kodinhoitohuone, pyykkikuilun kapapi, kylpyhuoneen sekä wc:n kalusteet, työhuoneen sekä yläkerran kaapistot. Myöhemmin tulevat vielä eteisen peilikaappi, vaatehuoneen hyllyt sekä sitten vielä ihan omana toimituksenaan tammikuulla portaiden aluskaapit.

Tiistai aamuna pelmahtivat asentajat paikalle aloittamaan kalusteasennusta. Samalla pidettiin myös työmaakokous rakennusfirman kanssa ja sen aikana raksalle saapuivat myös väliovet! Ja aamupäivän aikana tuli lasti kodinkoneita. Talo oli aivan tupaten täynnä tavaraa ja ukkoa!

Mutta kyllä se on sitten edennytkin!

5.11.2017 tyhjä keittiö

8.11.2017 keittiön rungot paikoillaan!

8.11.2017 kodinhoitohuone

9.11.2017 poikamme huoneen komeroiden rungot

9.11.2017 yläkerran kylppärin kalusterungot
Laatoitustyö ovat edenneet myös. Olen tosi tyytyväinen meidän laatoihin. Yläkerran katseenvangitsija on mielestäni tosi nätti.

5.11.2017 kotelo paikallaan

9.11.2017 kotelolaatoitettuna
Alakerrasta tulee mielestäni tyylikäs, kunhan se valmistuu. Tuota vessankotelua laatoittaessaan oli kuulema päässyt muutama ärräpää.

7.11.2017 laatoitustyöt kesken alakerrassa

8.11.2017 laatoitustyöt edenneet alakerrassa

8.11.2017 alakerran wc:n kotelo

Viikonlopuna ahkeroitiin kaikki nyt raksalla olleet ja meidän itse koottavat komerot paikoilleen. Niin puuhaillessa viikonloppu meni, etten edes tajunnut ottaa valoisan aikaan kuvia valmiista komeroista!

Leikkautin myös vanhoista työtasoista sopivat palat yöpöytien tasoiksi makuuhuoneeseen. Sen jälkeen hion ja lakkasin ne valkoisella mattalakalla. Ostin samalla retkellä työhuoneeseen yli kolme metrisen massiivitammitason työpöydäksi. Senkin varovasti hioin ja öljysin. Nämä odottelevat vielä asennusta.

Sain myös yläkerrassa pestyä lastenhuoneiden ja yläaulan ikkunat (paitsi sisäpuolelta). Meidän makuuhuoneen isoja ikkunoita en halua pestä ennen kuin toiselle puolelle tilattu lasi on saapunut ja asennettu paikoilleen. 😳

perjantai 10. marraskuuta 2017

Ulko-ovi

Meidän ulko-ovet tulivat jo joskus kauan sitten. Pääoven näkemistä olen odottanut siitä saakka, kun ne kadun varteen jätettiin joskus alkukesästä. 


Meillä oli tie poikki tontille alueella olevien tietöiden takia, kun ovet tulivat. Kuski sitten kippasi ne sinne kadun varteen ja sillä hyvä. Pienen iltajumpan saivat Maco, isänsä ja minun isäni tehdä ja joutuivat vielä pyytämään jonkun random lenkkeilijän tieltä mukaan takapihan oven kantoon! 😅

Eilen sitten oli vihdoin päivä, kun pääoviasennettiin paikalleen. Samalla myös pääoven yläpuolen ja terassin oven yläpuolen ikkunat. Lukkoseppä kävi myös asentamassa pääoven lukon. En eilen ehtinyt enää raksalle ovea katsomaan ja ilta oli niin sysimusta, etten sitten välittänytkään sitä lähteä katsomaan.

Aamulla sitten jännittyneissä tunnelmissa raksalle menin, vihdoin saisin nähdä sinisen oveni. Väriksi valikoitui "safiirinsininen" RAL5003:

Kuva: Tikkurila RAL5003

Tuijotin ovea hämmästyneenä, koska se oli musta. Sitten kipitin pelokkaana avaamaan sen, että onko se maalattu väärin eli sisäpuoli siniseksi. Mutta ei. Sekin oli musta. Ovi on kyllä nätti, mutta sinisen halusin, sinisen tilasin ja ymmärtääkseni sinisestä olen maksanutkin. Ja ovi on musta. 😞

10.11.2017 pääovi
Ei kun reklamoimaan. Nyt sitten odotan mielenkiinnolla miten tämä homma menee.

torstai 9. marraskuuta 2017

Raksa kuulumisia viime ajoilta


Meidän ja rakennusfirman sopparissa lukee, että talon pitäisi olla heidän osaltaan valmis viikon 47 loppuun mennessä. Viikonloppuna tuijotimme kalenteria Macon kanssa ja se iski tajuntaan, että enää kolme viikkoa ja talon pitäisi olla valmis!


Tosin ei se ihan valmis ole silloin, portaat ja niiden asennus on viikolla 48. Mutta joka tapauksessa meidän alkujaan kaavailema joulukuun alku muutolle alkaa näyttää ihan realistiselle. Hurjaa! Ja hurjaa siis nimen omaa se, että kohta pitää pakata koko omaisuus ja muuttaa... 😳

Eilen pesimme raksalla ikkunoita ja opettelin käyttämään ikkunoiden kaihtimien mekanismeja. Hetki meni, ennen kuin tajusin miten saan kaihtimet laskeutumaan ikkunan eteen. Kunnon "blonditesti". 😅
5.11.2017 kaihtimet alhaalla pienessä ikkunassa ja kuvan ikkunat puhtaat!

Takkaankin viritimme ensimmäiset tulet eilen. Kyllä se takka on vaan nätti. Hyvin vielä vetikin. 

5.11.2017 ensimmäiset tulet takassa
Ja sitten vielä case laatoituslistat. Ai hyvää päivää. Tilasin lokakuun puolivälissä Netraudasta Progress Profilesin listoja ja nurkkapaloja. Viime viikolla timpuri alkoi kysellä niiden perään ja tajusin etteivät ne ole ikinä tulleet. Ei kun yhteydenottoa Netrautaan. Postin seurannan mukaan listat ovat tulleet lähipostiin ja ne on noudettu. Hämmentävää koska en ollut koskaan saanut edes seurantatunnusta. Lopulta noutokortit löytyivät raksan postilaatikosta. Kukaan meidän perheestä tai raksan työmiehistä ei ollut listoja hakenut. Asiamisposti ei osannut sanoa kenelle listat on annettu, koska mitään antoa ei ollut kirjautunut heidän systeemiinsä. Posti sitten lopulta väitti, että sen sijaan listat olisivatkin lähteneet palautumaan jo lähettäjälle.
Soitin sitten suoraan perjantaina listojen maahantuojayritykseen Olive Profilesille. Hekin soittivat postiin. Heille taas Posti väitti, että listat on noudettu. Tänään päädyimme maahantuojan kanssa siihen, että me ei nyt kukaan tiedetä missä ihmeessä listat ovat, eikä Posti tunnu osaavaan päättää mitä ovat niille tehneet. Olive Profiles päätti kuitenkin minun kannaltani todella upeasti ja lupasivat tuoda vielä maanantaina listat suoraan meidän työmaalle. Ihan super hienoa ja mahtavaa asiakaspalvelua Olive Profiles Oy:ltä! 😊

Tiistai aamuna pidimme työmaakokousta rakennusfirman pomon kanssa. Kävimme läpi vielä kesken olevat hommat ja juttelimme meidän seuraavasta projektista eli autokatoksesta. Se pitäisi vielä ensi vuoden puolella pykätä pystyyn.















torstai 2. marraskuuta 2017

Parketti - valmiita pintoja tulee vauhdilla!

Parketin asennukseen päästiin heti tämän viikon aluksi yläkerrassa. Paketiksi  valikoitui lopulta Trinityn veistopintainen öljytty tammilankkuparketti värinä valkoinen tammi. 

Olin raksan vasta starttaillessa hyvin vakuuttunut, että meille tulee Tiberwisen Snöhetta öljyttynä tai mattalakattuna. Mutta kohdattuani Trinityn veistopinnan se oli menoa. Olen aivan rakastunut parkettiimme (siihenkin😂).
30.10.2017 parketti asennettuna päämakuuhuoneeseen ja vaatehuoneeseen

31.10.2017 Trinity 180mm lankkuparketti valkoinen tammi

31.10.2017 Trinity 180mm lankkuparketti valkoinen tammi
Kävin heti tiistai aamusta paijailemassa lattiaa raksalla. Sen elävä pinta tuntuu käteen (ja sitten oikeasti myös jalkoihin!) todella mukavalle.

31.10.2017 tyttäremme makuuhuoneen lattia

31.10.2017 tyttäremme makuuhuoneen lattia
Nyt lattia on jo petelty suojapaperien alle. Seuraavan kerran pääsen ihailemaan lattiaa vasta joskus lähes kuukauden kuluttua, kun työmaa-aika alkaa olla lopuillaan.

tiistai 31. lokakuuta 2017

Takka

Meille tuli jo kesällä taloon Rüeggin Eco Venus -takkasydän Takkamestarit Kohoselta. Se sai lopullisen pintansa viime perjantaina ja ai että se on mielestäni nätti. 😍


27.10.2017 lopullinen väri vielä vaalenee aavistuksen. Tässä pinta on kostea.
Takan pinnoittaja varoitteli, että takka saattaa näyttää vielä viikonloppuna läiskikkäältä kuivuesssaan. Mutta ei tuo minusta perjantai iltanakaan pahalle näyttänyt.

28.10.2017 takka toisesta suunnasta, takana mikrosementtiseinä, jossa kaikki viisi lakkakerrosta!
Viikonloppuna Maco sai viimeisteltyä mikrosementtiseinänkin viimeisillä lakkakerroksilla. Takka ja seinä ovat ainakin omaan silmää (myös livenä) riittävän samaa sävyä. Jes! Tämä meinaan vähän jännitti minua etukäteen.