perjantai 21. huhtikuuta 2017

Ajatuksia materiaaleista osa 7 - eteinen

Eteinen ensimmäinen asia, jonka kodistamme näkee sisään tullessaan. Eteinen kaiken mahdollisen säilytyspaikka. Yhdistelmä, joka on aika haastava. Kenkiä, takkeja, haalareita, monoja, sandaaleja, sateenvarjoja ja ties mitä muuta. Kaikki tämä pitäisi saada mahtumaan johonkin ja säilyttää helposti saatavilla, mutta kuitenkin näkymättömissä.


HuviLadon eteinen
Tuleva eteisemme ei ole mikään käytännöllisyyden huippu pohjakuvan perusteella. Jos olisi ollut mahdollista olisin halunnut tuulikaapin ja siihen viereen ison vaatehuoneen. Ei ollut, joten tällä mennään.

Olen kuitenkin päättänyt saada tästä eteistilasta toimivan ja säilytystä on siis pitänyt miettiä. Kuten portaiden valinnasta kertovassa postauksessa kerroinkin, tulee portaiden alle säilytystä kiintokalusteen muodossa. Tämän lisäksi pohjakuvasta näkyykin pari metrinen komero ja näiden lisäksi pyykkikuilu on sijoitettu kaappiin, jonne tulee myös vähän säilytystä lisäksi.

HuviLatoon portaiden alle tuleva kaapisto
Portaiden alle tuleva kaapisto oleskelutiloista päin HuviLadossa
Luonnos kaapiston sisuksista
Kaikki kaappien ovet ovat 60cm leveitä. Tuosta korkeimmasta kaapista tulee siivouskaappi ja se on perinteistä kaappia syvempi, hyödyntäen koko portaiden syvyyden. Kahteen keskimmäiseen tulee sisään vetolaatikoita ja viimeiseen matalimpaan tulee vain avoin tila koko portaiden alle menevään kulmaan. Sinne saa treenikassia, monoa, luistinta ja muuta tykötarvetta piiloon.

HuviLadon eteisen liukuovikaappi

Eteisen liukuovikaapin sisältä

Eteiseen tulee liukuovien (peiliä) taa myös ihan tavallinen vaatekaappi ulkovaatteita ajatellen. Siinä pitäisi ihan hyvin mahtua roikkumaan perheen kaikki käytössä olevat takit ja muut vaatteet. Toinen puoli on ihan tankoa ja kenkähyllyä alhaalla. Toiseen puoleen tulee kuten kuvasta näkyy muutamia koreja ja ns. lasten puoli ei matalammalle tanko tai koukkuja.

Pyykkikuilukaappi


Eteisen puolella on myös meidän pyykkikuilun alas tulo. Se piilotetaan mahdollisimman huomaamattomaan kaappiin. Kaappiin tulee sisälle alhaalle muutama hylly ja siihen ylimäällä hyllylle pitää löytää sopiva pyykkisäkki vastaanottamaan ylhäältä tulevat pyykit.

Miltä näyttää? Toivottavasti olen tajunnut miettiä näitä tarpeita riittävästi. Kodinhoitohuoneeseenhan tulee sitten heti oven viereen oikealle seinustalle kurasyöppö ja ripustustilaa märille vaatteille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti