maanantai 16. lokakuuta 2017

Rakennuspöly

Olen kuullut jo aiemmin rakentaneiden suista kertomuksia rakennuspölystä, jota vaan tulee aina jostain, vaikka talo on jo tovin ollut valmis. En ole ihan ymmärtänyt tätä aiemmin, mutta nyt ymmärrän.



Siivottiin raksaa koko viikonloppu. Kattojen ja seinien tasoitustyöt ja pohjamaalaukset on nyt tehty talossamme ja se roskan ja pölyn määrä oli ihan käsittämätön.  Kunnolliset hengityssuojaimet naamalle, erään maalivalmistajan mainoslakki päähän ja vanhat opiskeluaikaiset haalarit  ylösnapitettuna päälle. Hikivaluen noissa varusteissa sitten painettiin menemään.


Ensin siivottiin ja raaputettiin terävillä lastoilla lattialta roskaa kasoiksi. Sitten kannettiin sitä roskaa ämpäritolkulla roskalavalle. Sitten vielä sellaisella suihkulastaa muistuttavalla lastalla kerättiin hienompaa pölyä kasoiksi ja lapattiin sitä sinne roskalavalle. Lopuksi vielä imuroin raksaimurilla koko talon ja kyykin polvillani kaikki talon seinänvierustat imuroiden. Vaikka tuota roskaa oli viety jo ämpäritolkulla lavalle, täytin silti lähes 4 pölypussia imuroidessani!


Toivottavasti tuosta siivoamisesta olisi jotain hyötyä jatkoa ajatellen. Tosin saan varmaan vielä toistaa tämän vähintään kerran, koska ennen kuin parketit laitetaan paikalleen haluan todellakin hinkuttaa kaiken mahdollisen irtopölyn pois lattioilta ja seinien vierustoilta.

15.10.2017 tässä vielä siivoamaton yläaula

15.10.2017 porrasaukko ylhäältä tasoitettu ja pohjamaalattu

15.10.2017 jo aika siisti yläaula

15.10.2017 likainen makuuhuone

15.10.2017 puhdas makuuhuone


Kun tämä kaikki oli tehty, testattiin vähän seiniin värejä, mutta niistä lisää vähän myöhemmin. 😉

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti